lauantai 19. heinäkuuta 2014

Osittainen vapaapäivä :)

Eilen oli aika niin kortilla, että ei kerennyt kaikkea kertoa.
Saatiin nimittäin eilen pieni vapaapäivä, kun lapset menivät yökylään anoppilaan.
Käytiin murun kanssa syömässä ja pitkästä aikaa tuli syötyä pihviä.
Voi että oli hyvää se pippurileike kermapippurikastikkeella nams. :>
Siitä sitten alepaan ostamaan eväitä leffaan.
Miulle lähti matkaan sieltä kaksi geisha patukkaa, joista toisen söin heti.
Jäi tuosta ateriasta sellanen pippurinen maku suuhun niin oli pakko syödä asap
jotain makeeta. :D Ja toisen söin ennen leffan alkua.
Kahdesta geisha patukasta tuli kaloreita hurjat 410kcal... Kauhea määrä.


Pippurileike kermapippurikastikkeella, jasmin riisillä sekä salaatilla nams.<3

Käytiin leffassa kattomassa Dawn of the Apes ja oli just jees! :)
Seuraavaa jatko-osaa odotellessa. ^^

Sitten himassa katottiin vähän aikaa Epic animaatiota.
Söin yhden pienen purkin pringlessei (reilut 200kcal),
4 kpl itse tehtyä marjapannukakkua, mansikoita sekä join taas yhden tölkki limun.
Liikaa tuli herkuteltua, mutta nyt piti ottaa ilo irti tästä pienestä vapaudesta.
Joten noitten mutustelujen jälkeen käytiin vielä käppäilemässä sellanen n.
vajaan tunnin lenkki meren rannalla ja oli kyllä niin ihanaa.<3
Ei vaan voi tosta noin lähteä käppäilemään yhdessä, kun on lapsia..
Välillä sitä kaipaa sitä vapautta, mutta onneksi on hoitopaikka, mummila,
jotka ottavat noi lapset silloin tällöin yökylään, jotta voidaan vähän rentoutua.
Ollaan siinä mielessä onnekkaita sillä tiedän, että kaikilla ei tätä mahd. ole. :/
Alla oleva kuva eilisen päivän askeleista, uusi ennätys! x)




Vaikka kävelin noin paljon, ei kaloreita kulunut kuin ton verran.
Jos miun murunen kävelis yhtä paljon, hän polttais yli 2000kcal. :D
Mutta niin se vaan menee, että mitä enemmän on ylipainoa,
sitä enemmän sitä myös polttaa helpommin pois.
Ylipainoisena kaloreita palaa huomattavasti helpommin, kuin normaalipainoisena.
Täytyy tehdä enemmän töitä, kun ei ole sitä ylipainoa enään. :D

Kävin myös eilen vaa'alla. En ollut suurinpiirtein viikkoon käynyt.
Olin lihonut, mitä osasin odottaa, mutta yllätys oli suuri, kun en ollutkaan niin paljoa.
Olin lihonut vain 0,7kg ja paino on taas samassa, missä se oli 30.6 tai ainakin melkein.
Silloin painoin 72,6kg ja eilen painoin 72,5kg.
Olen antanut luvan ottaa iisisti, mutta siitä olen tarkkana, että en liho niin paljon,
että olisin taas ylipainoinen. Helpottunut olo oli, kun en ollut sen enempää lihonut.

Täällä mie nyt vaan venailen, että saisin ne paketit!!
Ystävä laittoi matkaan lauantaina, kaksi eri myyjää maanantaina.

Tässä viimeisimmät tiedot kaikistä neljästä paketista:

2 x 2014-07-15 10:48, Processed through USPS Sort Facility, MEMPHIS, TN 38136
2014-07-16 00:11, Depart USPS Sort Facility, SAN DIEGO, CA 92199
2014-07-15 20:54, Processed at USPS Origin Sort Facility, SAN DIEGO, CA 92199
 
2014-07-17 22:43, Processed Through Sort Facility, ISC CHICAGO IL (USPS)
2014-07-17 15:44, Arrived at Sort Facility, ISC CHICAGO IL (USPS)
 
Ymmärtääkseni juuri toi "USPS" merkintä tarkoittaa sitä, että nyt ne ovat matkalla
tänne Suomeen eli hyvällä tuurilla joku paketti olisi täällä jo ensi viikolla!!
Nyt vaan sormet ristis että pliiiiiis älkää jääkö tulliin! :D
Viimeksi kun ystäväni lähetti paketin, kesti siinä 6 arkipäivää kun oli jo täällä.
Eli tod. nopeasti tuli. Silloin ei vaan vielä tiedetty, että paketteihin kuuluu seurantakoodi.
Joten en voinut seurata pakettia, joka tosiaan tuli Suomeen ja palautettiin takaisin
Yhdysvaltoihin 17.6, kun en ollut noutanut pakettia.
En ollut saanut minkäänlaista postilappua asiasta eikä sitä sieltä nimellä edes löydy,
joten joo kyllä otti päähän, kun ei tulliin jääny, mutta sitten postijakaja tms mokas.
Toinen noista ystäväni paketeista on juuri se paketti, uusi yritys. :D
Tosin tällä kertaa seurantakoodi on tiedossa niin voi tsekata paketin liikkeitä.

Myös ystäväni 3.6 lähettämä kirje tuli vihdoin tiistaina perille.
Kesti "vain" 6 viikkoa ja olin jo varma, että on joko hävinnyt tai myös palautunut
ystäväni luo ja on siis matkalla hänelle. Kirje oli osittain kolhiintunut ja teipillä korjailtu,
niin en tiedä olisiko siinä syy miksi kesti, ken tietää.
Pääasia että tuli perille, siinä nimittäin oli yksi pussi shakeologya.<3
 Ja kunhan saan ystäväni paketit perille, saan kaksi pussia lisää hihii!<3

Nyt kutsuu vapaus! Pitää ottaa ilo irti, ennenkuin lapset tuodaan takas, moro! :)



Ystävä porukan kans syömäs viikko sitten sunnuntaina ja tilasin lasten hampurilaisaterian. Oli hyvää. :)
Tämmöseen söpöliiniin törmättiin eilen! Valkoinen kääpiösnautseri. Eiks ookki luttis<3 :]
Kyseessä siis aivan pien pentu, vasta 9 viikkoa vanha. Niin söpö ku mikä. :>


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti