tiistai 16. syyskuuta 2014

Antikvariaatin löytöjä 8)

Juhlat on ohi ja pidin itselleni tekemän lupauksen, en ottanut lusikallistakaan sitä paholaisen suklaakakkua.
Mutta keksejä tuli sitten syötyä senkin edestä, varmaan 12-14 kpl sen päivän aikana.. Hupsis. :>
Meinasin jo unohtaa ottaa kuvaa herkuista, mutta onneksi muistin, tosin kiireen keskellä oli asetukset liian kirkkaana..
Kakku kuva onnistui hyvin, mutta toinen kuva on joo vähän liian kirkas. :/

Voileipäkakkua, vuoksen piirakoita, korvapuusteja, suklaakeksejä ja munavoita. :P
Vasemmalla luumukakku ja oikealla herkullinen paholaisen suklaakakku. :>

Ostettiin myös kynttilät, mutta siivouksen yhteydessä laitoin ne niin hyvään paikkaan, etten niitä enään löytänyt. (-_-')

Olen löytänyt liikunnan ohella uuden intohimon -> kirjojen lukemisen. :)
Sain luettua kaksi kirjaa loppuun, jotka olivat kesken. Oli pakko saada uusi kirja luettavaksi.
Suuntasin antikvariaattiin etsiäkseni yhtä tiettyä kirjaa, jota ei enään saa mistään.
Kävin neljässä eri antikvariaatissa ja harmikseni ei kukaan heistä ollut edes nähnyt ko. kirjaa. :/
Mutta reissut eivät olleet turhia! Kolmesta antikvariaatista tein löytöjä. Maksoin kaikista kirjoista yht. 27€.




Aloin samantien lukemaan Syö ja liiku mielelläsi kirjaa. Olen vasta 50 sivua lukenut ja jo nyt oppinut uutta.
Alustavasti voin kyllä suositella, aivan alussa olen ja on todella mielenkiintoinen kirja jo nyt. :)
On siinä nyt muutama kirja luettavaksi, I'm happy. (^^) ♥

Olen nyt myös löytänyt uuden herkun; Subin kana fajita salaatti. Se on taivaallisen hyvää! :]
Ei edes tee mieli mitään muuta, kuin sitä. Oon niin koukussa siihen herkkuun! Ja kaloreitakin alle 200kcal!
Paljon parempi vaihtoehto, kuin kotipizzan pizzat tai kotzonet. Eikä olekkaan niitä tehnyt mieli tuon uuden löydön jälkeen.
Söin lauantaina ensimmäisen kerran sellaisen salaatin, sunnuntaina uudestaan ja eilen ostin myös.
Jäi yksi salaatti eilisestä vielä tälle päivälle. Pääsee tänäänkin herkuttelemaan! ♥

Vauvan askelin mennyt eteenpäin kohti parempaa, joten eilen tein taas jotain uutta.
Mun nykyinen herkkuni on voileipäkeksit, oon niihin aivan hulluna...
Joten kun näin hyllyssä ruisversion, jossa on 5kcal vähemmän per keksi ja kuitua enemmän,
ei tarvinnut miettiä kauaa kumman paketin otan. Tietenkin sen ruisversion. :)
Eilen meni se testaukseen ja sekin on hyvää, en enään osta perus voileipäkeksejä. Kyllä sen täytyy ruisversio olla. ^^

On nyt tullut syötyä suht. fiksusti, ei ole tullut käytyä kotipizzassa ja eilen, kun leivoin niin tein kauralettuja.
Reseptin otin täältä: http://maitobaariblogi.blogspot.fi/2013/08/maailman-parhaat-letut.html
Vähän vain muokkasin reseptiä. Sokerin tilalle laitoin murskattuja stevia tabletteja. Hyviä olivat. :)

Fiksun syömisen johdosta ei ole enään plussa lukemia näkynyt, päinvastoin!
Viimeisen kolmen päivän aikana lähtenyt n. 2kg! Ja tällä kertaa meno jatkuu alaspäin!!
Tällä kertaa pääsen sinne alle 70kg:n, enkä vaan jojoile siinä lähettyvillä. Sen olen päättänyt.
Haluan sen 20kg:n pudotuksen rikki pian!! Olen ollut jo niin lähellä niin nyt ei kyllä mennä enään ylöspäin. :D

Salin avajaiset olivat eilen ja sali vaikuttaa just hyvältä!!
Maltan tuskin odottaa, että pääsen aloittamaan itsenäisen juoksukoulun.
Ohjeet otin talteen lehdestä, miten aloittaa juokseminen, joten sen puolesta asiat kondikses. :)

Nyt täytyy valmistautua töihin, kiva päivä tänään tiedossa! Moroo! 8)

Miki

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

10km lenkki :]

En viitsinyt koko päivää höpöttää viime postauksessa, joten päätin jatkaa seuraavassa. :P

Maanantaina sen sitten hoksasin; kerta en voinut treenata olkapääni takia, päätin pitkästä aikaa tehdä kunnon lenkin!
Siitä on jo n. 3-4 viikkoa aikaa, kun viimeksi tein 10km lenkkejä, joten oli paikallaan kunnon lenkki.
Joten eilen sitten koko pesue käytiin n. 10km lenkillä, lapset tietysti rattaissa. :P
Oli kyllä mukavaa pitkästä aikaa, mutta jalat olivat kyllä aika poikki. Tänäänkin vielä tuntui. :D
Askelmittarin lukemat olivat kyllä mukavat pitkästä aikaa. (:




Eilen sekä tänään vaa'alla näkyi pitkästä aikaa miinusta, mutta vielä on matkaa siihen lukemaan, josta lähdettiin.
Ehkä mä nyt kuitenkin uskallan kertoa, mitä se vaaka näytti silloin olikos se nyt sunnuntaina vai lauantaina..
Herkullisen Paholaisen suklaakakun takia (ainakin osa syy tähän lukemaan. Mur!) vaaka pomppasi vähän liikaakin..
+1,6kg! Aivan kauheeta!!! :O Mutta kahden päivän aikana -0,8kg, oon tyytyväinen. :]
Turhauttaa tollaset lukemat ja se, ettei pysty treenaamaan, joten se on tarkkaa mitä suuhunsa pistää. :/

Tässä eilisen päivän syömisiä:

Vakkari aamupala ei treenipäivinä -> kaurapuuro raejuustolla, herrrkullista! ^^ Juomana finrexiä. :P
Nakit ja perunasalaatti -30% alennuksessa niin pakkohan se oli ostaa... ;P

Olen toiveikas, että tämä olkapää olisi pian kunnossa ja pääsisin takaisin treenin pariin.
Jos kaikki menee hyvin, ensi viikolla taas hiki lentää! 8)

Olen tässä myös miettinyt kaikennäköistä. Juoksemisen aloitan pian ja toinen, joka myös kutsuu minua, on uiminen.
Olen viimeksi käynyt uimassa joskus 12-14-vuotta sitten. Lapsena rakastin uimista ja kävinkin uimassa usein.
Sitten se jäi, kun painoa alkoi tulemaan, enkä enään kehdannut näyttäytyä missään... En varsinkaan uimahallissa.
Nyt en enään häpeä vartaloani, minusta se on ihan ok kunnossa. :) Pahimmat vatsamakkarat ovat poissa.
Kehtaan taas näyttäytyä muitten ilmoilla raskausarpieni kera ja näin aion myös tehdä, mutta eka täytyy ostaa uimapuku.
AION vielä tänä vuonna mennä uimaan, se on muuten aivan varma! Rakastan uimista enkä aio välittää,
jos saan tuijotuksia raskausarpieni takia. Aivan sama mulle! Ylpeänä kannan arpeni! Sillä niissä pielee kaksi omaa tarinaa;

Hieno saavutus painon pudotuksessa lyhyessä ajassa sekä sisällä kasvanut ja venyttänyt ihoa kaksi pientä naperoa. :)
En häpeä laisinkaan vartaloani, jotenkin olen vain ylpeä saavutuksistani ja pitäähän minun ollakkin.
Ei sitä kovin moni laihduta 18kg puolessa vuodessa! Joskin oon onnekas myös, sillä ihoni on hyvin kimmoisa.
Ainoat jäljet raskauksista on muutama lisä arpi vanhojen joukkoon. Minulla ei ole laisinkaan löysää nahkaa.
Vatsani muistuttaakin enemmän vatsaa, joka minulla oli ennen raskauksia, joten olen kovin onnekas.
Tiedän, etteivät kaikki ole näin onnekkaita ja iho venyy paljonkin raskauden seurauksena. :/
Sen takia en osaa valittaa arvista, voisi olla paljon pahemminkin.

Taustalla soi yksi lemppari motivaatio biiseistä; Katy Perry - Roar. Aivan huikea biisi! 8)
Jotenkin tulee heti parempi fiilis, kun sitä kuuntelee. Suosittelen kuuntelemaan, jos ei oo tuttu. :)

Tänään ollu taas niin kiireinen päivä, että mietin kyllä kahdesti tuunko edes postailemaan.
Hiukset on nyt värjätty ja parturoitu! Siivous aloitettu, huomenna jatkuu.

Nyt täytyy kiirehtii petiin, huomenna aikanen herätys! Tekemistä on aivan riittävästi. :D

Later alligators ;o)

Miki

PS. Otan VIIMEIN niitä kuvia kropastain ensi viikolla! It's a Promise! [:



maanantai 8. syyskuuta 2014

Vastoinkäymiset :|

Nyt ei vaan mee hyvin. Mulla on joku tumma pilvi päällä oikeesti... Eka oli flunssa, joka vaivasi kahden viikon ajan.
Kaksi viikkoa pelkkää oleskelua, ei laisinkaan treenaamista.
Sitten flunssa viimein hellitti, mutta työkiireitten takia en pystynyt säännöllisesti treenaamaan.
ALLE kaksi viikkoa siitä, kun olin parantunut, sain flunssan TAAS!!! Siis voi hiivatun hiiva!!!
Mikä ihmeen kirous on miun pääni päällä?? :D Tosin tällä kertaa näyttäisi siltä, että jää vain flunssaksi.
Viime kerralla kun tuli yskäkin riesaksi, nyt vaan on flunssa sekä kurkkukipua, ei onneksi muuta, mutta...
Samana päivänä, viime viikon keskiviikkona, alkoi myös toinen vaiva -> oikea olkapää kipeytyi.
Yhden tapahtuman takia, joka tapahtui n. 4-6-vuotta sitten, kipeytyy oikea olkapääni joskus.
En siis tehnyt mitään normaalista poikkeavaa, joten en tiedä miksi se juuri nyt kipeytyi.
Vältän sen käyttämistä, jotta parantuisi mahd. pian, mutta vaikeaa on, kun on kaksi lasta, joita täytyy hoitaa.
Joten ei ole vieläkään parantunut, edelleenkin kipeä ja flunssa jyllää vieläkin, joten - vaihteeksi - treenikielto.

Kaiken lisäksi elämä on huomattavasti stressaavampaa, kuin mitä se oli vielä viime talvena.
Molemmilla lapsilla milloin kasvukipua, milloin flunssaa, milloin vaan huono päivä...
Äidin ja isän hermot koetuksella. (-___-') Juurikin tuon ainaisen itkuilun ja temppuilun takia,
herkuttelu on taas lisääntynyt. Se on minun tapani käsitellä stressiä, herkutella. :/
Täällä ei ole kovin montaa rauhallista päivää, kun vielä talvella elämä oli leppoisampaa.
Onneksi lapset kasvaa nopeasti ja tämäkin vaihe menee ajan kanssa ohi.
Ei auta muu kuin odottaa ja koittaa hillitä itteensä, ettei mene överiksi tää homma. :|

En halua edes puhua vaaka lukemista, menivät aivan väärään suuntaan taas vaihteeksi. ><
Tuli nimittäin tehtyä testiksi paholaisen suklaakakkua. Syntisen hyvää, mutta voi että mikä kaloripommi!
Se on sellanen kakku, että siihen ei parane koskea, ellei halua lihota. :D
Piti tehdä toi kakku testiksi. Ollaan tehty se viimeksi edellisessä kämpässä, jossa oli kaasu-uuni.
Nykyisessä kun on sähköuuni niin ei tiedetty, miten se tässä uunissa valmistuu.
Ja kerta meillä on juhlat tulossa, täytyy kakun onnistua juhlia varten.
Hyvää tuli kakusta, mutta taidan jättää sen kakun rauhaan suosiolla juhlapäivänä. :P

Tänään oli meitin murun syntymäpäivä.<3 Rahat finaalissa niin ostin sitten kaikkea herkkua hälle. :]
Mm. irtokarkkeja, limua, subin keksejä sekä vielä suklaata. Oli iloinen ja se oli tärkeintä, että tykkäs. :)

Viikonloppuna taas on lasten synttärijuhlat. Herkkuja tulee olemaan pöytä täynnä, kääk!
Koitan muistaa ottaa kuvaa herkkupöydästä, ennenkuin vieraat pääsevät kimppuun. :D

Murun synttäreiden kunniaksi kävin tänään kotipizzassa, taas vaihteeksi, mutta!
Tällä kertaa tehtiin jotain uutta! Hain pariloitu kananpoika kotzonen, joka jaettiin puoliks! :o)
Täten tuli kaloreita vaan n. 350, ei paha miun mielestä. :) Ja se puolikas täytti hyvin molempien vatsan.
Tehdään varmaan joku kerta uudestaan noin, eikä aina tartte syödä yksin koko ateriaa. ^^


Just näin! x)

Pitäkää nyt peukkuja pystyssä hei, että tää flunssa menis pois ja olkapää parantuis!
Tää tahtois meinaan jatkaa treenaamista ja PIAN!!! :o)





tiistai 2. syyskuuta 2014

Syyskuu ja kuulumiset

Eka pari viikkoa flunssassa, jonka takia jäi treenaaminen ja myös kirjoitteleminen tänne.
Sitten kun parannuin piti tehdä töitä sen edestä ja vapaa ajalla siivousta ja leffojen katselua. :P
Niin se aika vaan lentää, päivässä on aivan liian vähän tunteja. Ei vaan aika meinaa riittävän. :/
On pitänyt jo reilut viikko sitten kirjoitella mutta nii seliseli kiire on ollut. ><

Tämä olikin sitten ensimmäinen kesä, kun olen iloinen, että syksy tulee.
On ollut vaan niin helkutin kuuma, että ei oo vaan ollut sitä treeni intoa, mitä oli vielä keväällä.
Limut sun muut ovat sitten taas maistuneet ja yllättäen ei oo laihis ny oikeen onnannu. :D
No ei se mitään! Syksy tulee nyt ja vihdoin on jälleen kylmä ja kylmän sään ansiosta ei limu oikein maistu.
Ja kun ei maistu limu, ei maistu myöskään sipsit. Tänään on myös eka päivä pitkästä aikaa, kun ei tee mieli edes suklaata.
Sitä on tullut syötyä aivan liian usein viime aikoina, kuten myös pizzaa sun muuta easy foodia...

Viime viikolla tuli käytyä anoppilassa kyläilemässä ja syömässä myös.
Appiukko oli tehnyt marjapiirakkaa ja sitä söin 3 palaa. Se oli suuri virhe...
Kotimatkalla alkoi nimittäin tekemään kovasti mieli suklaakeksejä, jotka ovat meitin nykyinen lemppari..
Ne kun ovat parhaita niin jotenkin oli "pakko" päättää päivä sillä, että kerta herkutellaan niin herkutellaan sitten jollain todella hyvällä ja niin tuli TAAS vaihteeks tehtyä suklaakeksejä perskules... ><

Sitten kun en halunnut niitä jättää nyt maanantaille ja sunnuntaina en olisi kerennyt niitä syömään töitten takia niin lauantaina sitten vaan ahmin ylijäämä keksit perjantailta, joita taisi olla 11 kpl..
Aivan liikaa siis ja tulin siihen tulokseen, että ensi kerralla kyllä en enään tee noin.
Mieluumin sitten heitän roskiin, kuin ahmin liikaa ja tulee kauhee olo. :>

No kuten sanoin, nyt ei onneksi tee mieli herkutella muulla kuin terveellisillä herkuilla. :]
Eilen vielä söin pizzaa, kun ei jaksanu kokata mitään, mutta jälkiruoaksi söinkin sitten rypäleitä nams.<3

Olen nyt jättänyt PiYon toistaiseksi tauolle, sillä tulin siihen tulokseen, että täytyy nyt keskittyä kunnon kohottamiseen.
Joten aloitin T25 uudestaan ja nyt siis viikko 2 menossa. Se on kyllä aivan uskomatonta, miten nopeasti kunto huononee.
Viime viikolla kerkesin treenata vain neljänä päivänä ja yksi treeni siis oli noina päivinä ja se yksi treenikin tuntui niin vaikealta, että hyvä että edes jaksoin sen tehdä loppuun. :o
Tuli niin sellanen fiilis, että ihan ku en ois ikinä harrastanut liikuntaa, kunto oli niin surkea...
Tällä viikolla sitten olenkin jaksanut paremmin ja jaksanut vetää myös ne tupla-treenit.
Eilen tein viime perjantain tupla-treenit ja tänään tein sitten eilisen sekä tämän päiväsen treenin.
Viime viikolla olo oli niin voimaton, etten yksinkertaisesti jaksanut tehdä kahta treeniä...
Mutta jo tällä viikolla tila kohentunut sen verran, että nyt taas jaksaa tehdä niitä tarvittaessa.

Tässä sen nytten vain huomas, etten voisi koskaan luopua T25:sen tapasesta treenistä, sillä kunto huononee samantien.
Jos haluan, että kunto pysyy hyvänä / paranis entisestään niin tuonlaista treeniä pitää tehdä kokoajan.
Jonka vuoksi keskityn nyt tuohon ja ehkä ensi viikolla otan sen BBL:n mukaan kuvioihin. :P

Painosta lyhyesti:

Jotain positiivista, ei ole se sentään lähtenyt käsistä, vaikka on tullut syötyä kaikkea ei terveellistä..
Siitä olen pitänyt huolen, että paino ei lähde liikaa nousemaan ja ei ole lähtenyt.
Kiitos varmaan kuuluu riittävän hyötyliikunnan ansiosta; paljon kävelyä ja välillä siivoamista.
Paino on noussut aina max. 2,5kg, ei sen enempää. Kevyimmilläni kävin jopa 70,0kg!
Siitä se sitten taas lähti nousuun sinne 72kg suuntaan. :D
Tänään oli taas tullut plussaa eilisen pizzan syönnin seurauksena ja painan 71,8kg.
Mutta ei se mitään, vielä minä sinne alle 70kg lukemaan pääsen, ennen joulua, aivan varmasti. :]

Nyt se on takas arkeen ja treenaaminen jatkuu toistaiseksi T25:sen parissa ja fiksusti syöminen alkaa NYT!
Ja jos herkkua otan niin kohtuudella. Jotenkin kun on jo näissä lukemissa niin otan iisimmin.
En siitä suutu, vaikka herkuttelenkin suht. usein, kun tietää että on ns. "varaa herkutella" verrattuna siihen, mistä lähdin.
Siihen kyllä pyrin, että ennen joulua tulee se 20kg pudotus täyteen ja sen minä muuten saan! xP

Nyt tuli tällanen kuvaton postaus, koitan ottaa kuvia ens postaukseen. Palaillaan. :o)

Miki