maanantai 1. elokuuta 2016

Kohta treeni pulkassa

Hiljaiseloa on ollut, mutta kerrankin syystä.

Päälle kaksi viikkoa sitten sain nimittäin puhelun, joka muutti asioita. Isäni on kuollut. Nyt tässä on hirveästi hässäkkää, asunnon tyhjentäminen ja siivoaminen, miettiä hautajaisia ja tehdä perunkirjoitus ja vaikka mitä muuta... En ajatellut hoitavani näitä asioita kuitenkaan vielä alle 30-vuotiaana.

Ensimmäiset pari päivää ei ruoka maistunut, mutta nyt taas syön normaalisti.

Kolmen viikon tauon jälkeen annoin itselleni luvan herkutella. Kävin kotipizzassa viime torstaina ja lauantaina. Ostin sipsipussin (perus ison pussin), jota söin pe-la sekä join kaloritonta limua. Nyt taas jatkan arkea, oli kiva välillä herkutellakkin, mutta kivempi näin. En enää kaipaa sipsejä ja kolmen viikon tauon jälkeen ostettu sipsipussi riitti, enää ei tee niitä mieli ja voisi kokeilla nyt neljän viikon taukoa.

Treenit edistyy hyvin. Lihas on vähän kehittynyt siellä jossain piilossa, kun jaksaa paremmin ja hapenottokykykin paranee viikko viikolta. Nyt taitaa olla kolmas viikko menossa toisesta kuukaudesta, tosin en ole ihan varma. Joko kolmas tai toinen, pieni oikosulku iski. Kuitenkin loppusuoralla ollaan. Neljä viikkoa kun on yhdessä kuussa (siis tässä treenikuussa, joissain on viisi viikkoa esim. Focus T25 on aina viiden viikon jaksot) niin kohta on tämäkin treeni tehty.

Aion aloittaa samantien uudelleen. Olen täysin rakastunut tähän Insanity Max 30 ohjelmaan. Siitä on tullut uusi lempparini. Se myös tuntuu auttavan henkisesti paremmin, kuin muut. Esimerkiksi eilen olin allapäin ihan muista syistä. Päätin treenata ja heti tuli uskomattoman ihana olo... En ole samanlaista oloa saanut muista treeneistä. Kaikista treeneistä tulee enemmän / vähemmän hyvä olo, mutta tuosta tulee jotenkin niin huumaavan hyvä olo, etten osaa edes sanoiksi pukea...

Olen aina tehnyt treenit aamuisin, aamupäivisin tai viimeistään päivällä. Nyt pari kertaa tehnyt illalla ja olo ollut mieletön, joten kokeilen nyt iltatreeniä silloin, kun en ole iltavuorossa. Ehkä se on enemmän minun juttuni, kuin aamuisin treenaaminen, katsotaan.

Lyhyesti painonpudotuksesta: Vaikka tässä välillä onkin herkuteltu (esim. isäni kuoleman takia mies ostanut minulle lemppari suklaatani lohdutukses) niin silti paino on mukavasti laskenut. Tavoitehan mulla on laihtua päälle kolmessa kuukaudessa 8,6kg. Nyt kolmessa viikossa -3kg eli todella hyvin lähtenyt alkuun, kun vain alkoi panostamaan siihen ruokavalioon (ei sipsejä, ei limua, eikä varsinkaan kotipizzan pizzoja...).

Motivaatiota siis on edelleen, vaikka vastoinkäymisiä on. Eiköhän tämä tästä. Ei tässä ole enää kuin päälle viisi kiloa pudotettavaa ja aikaa on vielä tasan 12 viikkoa. 5 / 12 = 0,416 ~ 400 grammaa pitäisi tiputtaa viikossa, että saisin tuon tavoitteen täyteen. Pitäisi onnistua, mikäli vaan jatkan fiksua syömistä. Palailen. :)