keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kuulumiset

Tässä on ollut taas kaiken näköistä ja siksi pitkä hiljaisuus. :/

Lyhyesti kerrottuna pääsin kouluun ja sen lisäksi perheeseen on tulossa koiranpentu niin aika on nyt kortilla.

Tein Insanity Max:30 loppuun, josta olen todella iloinen. Olihan tässä kuitenkin kaksi vuotta taukoa, kun viimeksi tein jonkun treeniohjelman alusta loppuun. Nyt viimein tein ja sitten mietin, että teenkö uuden kierroksen. Aloitin, mutta jätin kesken, halusin vaihtaa treeniä. Cizella taas treenaan. :) Tällä kertaa vaan teen vaikeemman kalenterin mukaan. Helpossa versiossa teet yhden viikon yhtä treeniä ja kerta eri treenejä on 6 kpl, tulee silloin helpossa versiossa kuusi viikkoa täyteen yhtä kierrosta kohden. Vaikeammassa teet vain neljä viikkoa treeniä, eli kuukauden päivät. Toinen viikko kohta pulkassa ja ei kyllä mikään voita Cizea. <3 Max 30 myös aivan huippu, mutta Cizessa vaan on "sitä jotain". ;)

Syömiset ovat olleet vähän niin ja näin stressin takia. Saa nähä pääsenkö tavoitteeseen, alle kuukausi enää aikaa, mutta en ota paineita. Nyt vain liikaa kaikkea, kun vielä hautajaisetkin pitäisi järjestää niin se on nyt kamppailua itsensä kanssa, että ei liikaa herkuttele...

Olen viimeistään postaamassa lokakuun lopulla ja kerron, että pääsinkö tavoitteeseeni vai en. En usko, että minulla on aikaa sitä ennen pahemmin kirjoitella, kun koiranpentu vie paljon aikaa ja nyt vielä alan opiskelemaankin. Katsotaan siis miten käy. :o)