perjantai 3. kesäkuuta 2016

Uppista!

Jotenkin muistin, että postasin toukokuussa viimeksi, mutta väärin näköjään muistin.

No lyhyesti, hyvää ja huonoa kuuluu. Pitkään etin sitä omaa treeniäni. Focus on just jees, mutta otti pidemmän päälle, kun tein kaksi treeniä päivässä, ei riitä aika.

Pelkkä Beta ei uppoa ja sitä juur pitäis meikäläisen tehdä, kun on hyvä rasvanpolttotreeni. Kuitenkin Gamma kiinnostaa enemmän, vaikka ei ole se ideaalisin treeni, kun se taas kasvattaa lihasmassaa eikä ole niin rasvanpolttotreeniä, kuten Beta ja täten ei ole mitä ite haen. Tämän takia tein eka Gamma treenin ja päälle Beta treenin. No arvata saattaa, että ei aika riittäny.

Päätin sitten uskaltautua ottaa haasteen vastaan. Viime heinäkuussa kokeilin ja tänä vuonnakin puhuin, että aloitan, mutta sitten meninkin Focuksen kimppuun, kun on tuttu ja turvallinen. Päätin nyt kokeilla jotain uutta, joten testaukseen meni Insanity Max:30 ja hyvä että kokeilin, rakastuin siihen heti! Se polttava palo treenaamiseen tuli takaisin, on ollut hyvin pitkään poissa. Treenaaminen on taas mielekästä ja aivan sairaan vaikeeta, kuten Insanityn kanssa kaksi vuotta sitten. :D Tossa treenissä sen huomaa, kuin huonoon kuntoon on mennyt, mutta nyt jo kaksi viikkoa takana ja hapenottokyky on parantunut jo näinkin lyhyessä ajassa! Treenausta on viisi kertaa viikossa (ma-pe) ja halutessaan voi myös lauantaina treenata Pulse nimisellä treenillä tai pitää kaksi päivää vapaata. Itse olen tehnyt myös tuon Pulse treenin, kaipaan haasteita. :)

Ei mennyt kuin päivä vaiko kaks ja tuli myös motivaatio takaisin terveelliseen ruokavalioon! Ollut hukassa vuoden päivät (no ilmankos, painokin sen jo kertoo...) ja vaaka näytti ihania lukuja... Aloin syömään sunnuntaina 15.5 fiksusti ja seuraavana päivänä meni hyvin. Tiistaina sorruin, söin sipsejä, join limua, ja mitäköhän muuta.. Kuitenkin kaikkea ei terveellistä tuli syötyä, joten vaa'alle en mennyt seuraavana päivänä eli keskiviikkona. Tiistain syömiset kuitenkin teki tehtävänsä, olo oli aivan hirveä. Ei vain henkisesti vaan myös fyysisesti, tuntui että kroppa meni mullinmallin yhtäkkisestä muutoksesta ruokavaliossa... Keskiviikkona palasin enemmän kuin mielelläni takaisin fiksuun syömiseen ja torstaina kävin vaa'alla ja sitten menikin hienosti.

Torstai: -0,4g
Perjantai: -0,5g
Lauantai: -0,7g
Sunnuntai: -0,1g
= -1,7kg neljässä päivässä

Juuri kun alkoi menevän loistavasti, oli samaisena sunnuntaina 22.5 miehen siskon lasten syntymäpäivät. Enhän minä siellä kehdannut olla ottamatta mitään, joten herkuttelin sitten silloin. Seuraavana päivänä sitten sairastuin flunssaan ja en voinut olla miettimättä, että johtuiko se siitä sokerin määrästä, mitä vedin edellisenä päivänä... No kurkkukipu tuli ja veden juominen jäi, sekä myös fiksusti syöminen. Ollut yli viikon kipeenä ja tänään vaa'alle: +1,3kg..... Itteä voipi syyttää, mutta minkäs teet, kun kurkkukivun takia kaikki kylmät syötävät ja juotavat pannassa.

Olo alkaa vihdoin olemaan parempi, että jospa se nyt menis ohi ja voisin jatkaa taas laihduttamista ja juoda sitä vettä teen sijasta. *fingers crossed*

MUTTA! Sentään olen vihdoin löytänyt sen treenin, missä viihdyn ja treenaan taas säännöllisesti. Viime viikolla oli kyllä pitkä tauko, treenasin maanantaina ja seuraavan kerran vasta viime sunnuntaina olo oli sellainen, että pystyi juomaan niitä treenijuomia. Nyt sitten treenannut taas normaalisti, mutta pelkkä treeni ei auta, jos ruokavalio ei ole kunnossa... Tiedän kyllä, että pääsen helposti takaisin siihen painoon missä olin, kunhan vain tämä kurkkukipu lähtee pois kokonaan (eikä osittain, kuten nyt). :) Siihen saakka mennään hammasta purren..

Tässä treeniohjelma, jota kaikkien kannattaisi kokeilla! Aivan mielettömän siistit ja hullut treenit! 8)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti